Rakentaminen ja remontointi

Rakentaminen ja remontointi

Rakentaminen ja remontointi ovat jälleen ajankohtaisia luottamuksen tulevaisuuteen kasvaessa. Rakentaminen, kodin parantaminen ja remontointi, stailaus ja sisustaminen ovat tehtäviä, jotka ovat paitsi mukavia suorittaa, antavat myös lisäarvoa kodille. Remontoitaessa jo esimerkiksi tummuneen katon maalaaminen uudestaan saa huoneen näyttämään valoisammalta. Rakentaminen ja remontointi ovat myös siten kiitollisia puuhia, että niiden tekeminen onnistuu, ainakin tiettyyn rajaan asti, keneltä tahansa. Tekemiseen tarvitaan vain tahtoa ja hieman näppäryyttä sekä aikaa. Kaikkein tärkeintä uutta rakennettaessa ja vanhan korjaamisessa on kuitenkin huolellisuus. Mitä tahansa rakennetaankin, omatoimirakentajan kannattaa tehdä vain sellaisia tehtäviä, jotka varmasti osaa. Rakennusvirheiden korjaaminen jälkikäteen on vaikeaa ja kallista. Ja kannattaa muistaa sekin, että jotkut rakennustyöt vaativat ammattiasentajaa.

Rakentaminen ja remontointi

Uutta rakennettaessa rakentaminen on tarkoin suunniteltua. Suunnitelmat ovat yleensä piirustusten muodossa paperilla, ja niistä käy myös ilmi, mitä ja miten mihinkin rakennetaan. Remontointi, varsinkin pienissä yksittäiskohteissa kuten kylpyhuoneissa tai keittiöremonteissa perustuu usein vain mielikuvaan siitä, mitä halutaan. Purettaessa vanhaa uuden tieltä esiin tulee monesti yllätyksiä, jotka saattavat vaikuttaa lopputulokseen. Rakentaminen ja remontointi ovat aina haasteellisia, mutta ongelmien esiintyessä ne kannattaa ratkaista huolellisella suunnittelulla ja rakentamismääräyksiä noudattaen. Ja maalaisjärjen käyttö on enemmän kuin suotavaa. Huolellisesti rakennettu tai remontoitu talo säilyttää myös paremmin arvonsa.

Omatoiminen rakentaminen ja remontointi ovat myös hyvä tapa säästää kustannuksissa. Tarjouksia tarkkailemalla ja hyödyntämällä voi materiaalien hankinnassa säästää merkittäviä summia. Toisaalta huono suunnittelu voi myös aiheuttaa remonttibudjetin karkaamisen käsistä. Tekemällä työn itse on mahdollista myös säästää paljon, ja jos haluaa, voi syntyneen säästön käyttää vaikka tasokkaampien materiaalien hankintaan rikkomatta silti kokonaisbudjettia. Itse tekeminen kannattaa kuitenkin vain, jos tehdään niitä työvaiheita, joihin tekijän taidot riittävät. Ja koska määrätyt työt saa suorittaa vain luvan saanut henkilö, antaa ammattilaisen tehdä ne työt, joihin vaaditaan ammattilaista, kuten sähköasennukset ja putkityöt. Tätä edellyttää jo rakennusluvan saaminenkin.

Uusi ilme pienellä vaivalla

Suosituimpia itsetehtäviä töitä ovat pienet pintaremontit, kuten maalaus ja tapetointi. Taitava nikkari uusii kylpyhuoneenkin kätevästi, kunhan noudattaa työssä huolellisuutta sekä materiaalien valmistajien ohjeita. Jo kymmenen litraa maalia saa ihmeitä aikaan kuluneessa huoneessa. Tapetointi vaatii jo hieman enemmän taitoa ja ennen kaikkea huolellista valmistelua. Tapetoinnin pohjatyöt kannattaa tehdä huolellisesti, sillä esimerkiksi tapetin alle jääneet erilaiset epätasaisuudet ja kohoutumat itse asiassa korostuvat tapetoitaessa, vaikka niiden kenties ajatellaan peittyvän tapetin alle. Kun työhön käytetään sopivia ja laadukkaita työkaluja ja apuvälineitä, ovat rakentaminen ja remontointi palkitsevia puuhia. Ja huolellisuus työssä takaa näyttävän lopputuloksen, vieläpä edullisesti.

Uudisrakentaminen taas on melkoinen haaste omatoimirakentajalle, eikä siihen pidä itse ryhtyäkään, ellei ole varma omista kyvyistään. Rakentaminen ja remontointi ovat säädeltyjä erilaisilla laeilla ja rakentamismääräyskokoelmalla, jotka on tehty varmistamaan, että rakentaessa noudatetaan hyviä menetelmia. Näin taataan energiatehokas ja ympäristöystävällinen rakentaminen. Nämä lait on yleensä huomioitu jo lupavaiheessa, joten tekijän täytyy vain noudattaa piirustuksia ja teko-ohjeita. Näiden vaatimusten täyttäminen ja kiireinen elämäntapa ovat vaikuttaneet siihen, että yhä harvempi rakentaa oman talonsa itse. Lait ja määräykset eivät kuitenkaan ole mikään ylitsepääsemätön vuori.

Kodinrakennus ja remontointi on trendikästä

Rakentaminen ja remontointi ovat nykyään hyvin suosittuja. Televisiossa tulee paljon erilaisia rakentamiseen ja remontointiin liittyviä lifestyle-ohjelmia ja se osaltaan on edistänyt sisustamisen ja muun tekemisen suosiota. Myös uusia ideoita on tarjolla joka puolella. Lisäksi eri materiaalien käytön helpottuminen on aikaansaanut sen, että rakentaminen ja remontointi onnistuu lähes kaikilta. Rakennustarvikkeiden myynti on siirtynyt osittain internettiin, ja materiaalien saatavuus kaikkialle on helpottunut. Myös materiaalien tarjonta on valtavaa. Neuvoja ja vinkkejä löytyy eri valmistajien verkkosivuilta ja niistä voi löytää inspiraatiota omaan projektiin. Hyvä suunnittelu ja oikeiden materiaalien valitseminen sekä niiden huolellinen ja ohjeen mukainen käyttö takaavat onnistuneen ja näyttävän lopputuloksen, olipa sitten kyseessä uuden rakentaminen tai vanhan remontointi.